Yhteinen sävel

Yhteinen sävel on 6-osainen lähihistorian dokumenttisarja, joka kertoo Suomen ja Neuvostoliiton rinnakkaiselon kepeydestä ja kipeydestä kevyen musiikin keinoin. Yhteinen historiamme tie on ollut välillä vaivalloinen, mutta sävelmien tietä olemme kuitenkin kulkeneet sopuisasti yhtä jalkaa. Yhteinen slaavilainen kaiho tai riehakkuus on vedonnut suomalaisiin herkemmin kuin tasaisen pirteä ruotsalaisuus.

Dokumenttisarjassa kuljetaan musiikin ja laulujen matkassa historiaa aina sotaa edeltävistä vuosista Neuvostoliiton hajoamiseen. Matkan varrella piirtyy kuva suomalaisuudesta sekä naapuruudesta, josta emme aiemmin ole tohtineet puhua. Musiikin kautta tarkasteltuna syntyy myös ajan kuva niin, naapuristamme Neuvostoliitosta, kuin kotoisesta Suomestamme. Tässä sävykkäässä sarjassa aikalaiset kertovat monia tunteikkaita tarinoita yhteisen sävelen etsimisen taipaleeltamme kulkiessamme kohti uutta suvaitsevaisuutta.

9.10.2009. Elämää juoksuhaudoissa
Elämää juoksuhaudoissa sävelmä oli tuttu molemmin puolin rajaa. Usko Kempin sanoituksen myötä tuosta venäläisestä klassikosta tuli yksi talvi- ja jatkosodan tunnuskappaleista…
Mukana ohjelmassa: Kalervo Kärki, Maarit Niiniluoto, Ossi Runne, Pekka Gronow, Lasse Lehtinen, Reijo Nikkilä ja Erkki Liikanen.

Подробности: Elämää juoksuhaudoissa Elävässä arkistossa

16.10.2009. Mandchurian beat
Romanttinen iskelmä palasi kunniaansa sotien jälkeen 1950-luvulla. Tanssilavakulttuuri kukoisti ja tuoreet naissolistit kiersivät tanssilavoja viihdyttämässä sodasta toipuvaa kansakuntaa…
Mukana ohjelmassa: Pekka Gronow, Pekka Jalkanen, Ossi Runne, Maarit Niiniluoto, Terttu Väntänen, Lasse Lehtinen, Kaisa Korhonen, Esa Pulliainen, Annikki Tähti ja Milana Misic.

Подробности: Mandchurian beat Elävässä arkistossa

23.10.2009. Alla venäläisen kuun
Suomen Itsenäistymisen aika ja toinen maailman sota olivat viimeinen niitti vihan lietsonnassa venäläisiä kohtaan. Siitä lähtien emigranttien jälkipolvi on hakenut paikkaansa ja opetellut olemaan korostamatta taustaansa…
Mukana ohjelmassa: Viktor Klimenko, Georg Babitzin, Olli Ahvenlahti, Gugi Kokljuschkin ja Georg Dolivo.

Подробности: Alla venäläisen kuun Elävässä arkistossa

30.10.2009. Moskovan valot
Suomalaiset turistit vyöryivät Neuvostoliittoon 1960-luvulla. Elintasoerot houkuttivat suomalaisia öykkäröimään…
Mukana ohjelmassa: Lasse Lehtinen, Esko Seppänen, Reijo Nikkilä, Pertti Salolainen ja Anna Hiltunen.

Подробности: Moskovan valot Elävässä arkistossa

6.11.2009. Mä mistä löytäisin sen laulun
Vauhdikkaan idänkaupan ja matkailun ohessa myös kulttuurikauppa oli vilkasta 1980-luvulla. Elettiin virallisen naapuriystävyyden aikaa. Suomalaiset solistit osallistuivat Itä-Euroopan ja Neuvostoliiton isoille musiikkifestivaaleille ja hankkivat kokemuksia esiintymisestä isojen orkestereiden kanssa, suurilla estradeilla, suurille yleisöille…
Mukana ohjelmassa:Tero Heinänen, Jukka Mallinen, Raimo Henriksson, Turkka Mali, Reijo Nikkilä, Tauno Äijälä ja Anja Tyrväinen.

Подробности: Mä mistä löytäisin sen laulun Elävässä arkistossa

13.11.2009. Tere perestroika
Suomalaiset rockbändit pääsivät nauttimaan Neuvostoliitossa megasuosiosta ja niitä kohdeltiin kuin The Beatles yhtyettä konsanaan. Bändien esiintyminen ja kohkaaminen lavalla oli jotain ennen näkemätöntä ja käsittämätöntä. Neuvostoliitossa ei ollut aiemmin ollut vaihtoehtokulttuuria eikä rockista saanut puhua. Ääriliikkeet nostivat kuitenkin päätään…

Подробности: Tere perestroika Elävässä arkistossa

Historiadokumentti Yhteinen sävel